Finnlinesillä Suomesta Saksaan

Nyt jos koskaan kannattaa lähteä laivalla Suomesta Saksaan! Finnlinesin kohteisiin kuuluva Saksa on mitä hienoin kohde laivamatkustajan kannalta. Travemünden (Lyypekki) ja Überseehafen (Rostock) satamat tarjoavat hyvät jatkomatkustusvaihtoehdot. On myös hyvä muistaa, että kaupungit jo itsessään ovat historiallisia, kokemisenarvoisia Hansakaupunkeja. Lue lisää

Air Finland Holidays

Air Finland Holidays on lomalentoyhtiö Oy Air Finland LTD:n valmismatkoja järjestävä yhtiö. Ensimmäinen valmismatka alkoi 2.4.2010.

Air Finland Holidays on riisuttu kaikista matkan hintaa nostavista ylimääräisistä aktiviteeteista. Matkan hintaan kuuluvat matkat, majoitus ja kuljetus lentokentältä. Sloganin mukaan ”Air Finland Holidays on tehty ihmisille, jotka osaavat lomailla ihan itse”.

Omatoimiset matkaajat pääsevätkin Air Finlandin matkassa halvalla reissuun ja maksavat vain siitä, mitä tarvitsevat. Hieman kokemattomammista reissaajista voi toisaalta tuntua turvattomalta, sillä kohteissa ei esimerkiksi ole suomalaisia oppaita. Mahdollisissa hätätapauksissa saa kuitenkin apua joko hotellista tai paikalliselta oppaalta. Lue lisää

Aurinkomatkat

Aurinkomatkat on perustettu 1963 eli sillä on takanaan jo lähes 50 vuoden historia. SE on tällä hetkellä Suomen suurin valmismatkojen järjestäjä, joka kuljettaa vuosittain yli 350 000 lomailijaa eri puolille maailmaa noin 40 maahan ja melkein 200 lomakohteeseen. Kaikista matkatoimistoista Aurinkomatkat on valinta noin 40 % ulkomaanmatkaa suunnittelevalle.

Aurinkomatkat kuuluu Finnair-konserniin ja sillä on tytäryhtiöt Virossa ja Venäjällä. Aurinkomatkojen toimistoissa työskentelee noin 180 henkeä ja loput 200 henkeä opastavat matkalaisia suomeksi eri lomakohteissa. Lue lisää

OK-Matkat

OK-Matkat on perustettu vuonna 1982 ja se on vakavarainen, suomalainen matkanjärjestäjä. Joulukuusta 2009 alkaen Ok-Matkat on kuulunut Matkatoimisto Nordic Ferry Centerille. Nordic Ferry Center on perheyritys, jolla on matkatoimintaa jo kolmannessa polvessa, ja jolla on matkatoimistoalan kokemusta yli 50 vuoden ajalta. OK-Matkat jatkoi kuitenkin toimintaa omana brändinään.

OK-Matkojen toiminta perustuu asiakaslähtöisyyteen. He uskovat vahvasti toiminnassaan henkilökohtaiseen palveluun, jonka takana on ammattitaitoinen, motivoitunut ja työhönsä sitoutunut henkilöstö. OK-Matkat on opastettu kaupunki- ja elämyslomien asiantuntija, jonka vuosikymmenien aikana solmimat hyvät yhteistyösuhteet takaavat asiakkaillemme matkojen erinomaisen hinta-laatu-suhteen sekä luotettavan palvelun kaikissa kohteissamme. Lue lisää

Kilroy

Kilroy on erikoistunut opiskelijoiden ja nuorten matkojen järjestämiseen. Kilroy perustettiin vuonna 1946. Aluksi se oli pohjoismaalaisille opiskelijoille suunnattu matkatoimisto. Kilroyn nimi vuonna 1951 oli (SSTS) Scandinavian Student Travel Service.

Kilroy tarjoaa nykyään joustavia matkoja sekä opiskelijoille että nuorille aikuisille. Kilroy markkinoi itseään rohkeana matkatoimistona, joka on aina muita piirunverran edellä. Kilroy on alusta alkaen ollut vahvasti läsnä sosiaalisessa mediassa. Heillä on facebook-sivut, he ovat alun alkaenkin julkistaneet asiakkaidensa matkakertomuksia sivustoillaan ja nyt vielä kilroy mainostaa vahvasti blogiominaisuutta. Kilroy tarjoaa käyttäjilleen mahdollisuutta pitää omaa blogia kilroyn sivuilla. Blogissa on asennettuna kaikki kommervenkit, joita maailmaa tarpova vain voi tarvita. Blogi kulkee aina mukana, unohda siis vanhat muistikirjat. Tarvitset vain internet yhteydellisen tietokoneen, ja voit kertoa läheisillesi ja ystävillesi mitä milloin missäkin tapahtuu ja missä olet. Kilroyn blogi ei rajoita käyttäjätilin kokoa mitenkään. Voit suosiolla ladata sinne kaikki haluamasi kuvat. Lue lisää

Finnlines

Finnlines järjestää risteilyt Suomesta muualle Eurooppaan. Risteilyn kohdemaita ovat muun muassa Ruotsi, Saksa, Tanska ja Venäjä. Finnlinesin kautta Suomi Saksa laivamatka onnistuu ilman mutkia matkassa. Edellisinä vuosina Finnlines on panostanut entistä enemmän matkustajaliikenteeseen, joka parantaa muun muassa Suomi Saksa laivamatka reitin palveluita.

Finnlines on avannut muun muassa uusia risteily reittejä. Viime vuonna avattiin risteily reitti Helsingistä Puolaan ja Rostockiin, Saksaan. Nykyään kaikki viisi Star-luokan ropax -alusta seilaa Suomen, Puolan ja Saksan välisille reiteille. Uusien reittien ansiosta matkustajamäärät pelkästään Suomi Saksa laivamatkalla ovat kohonneet kolmanneksella.
Lue lisää

Tjäreborg

Tjäreborg on Suomen kolmanneksi suurin matkanjärjestäjä. Sen markkinaosuus Suomen valmismatkamarkkinoista on 21 % ja vuosittainen matkustajamäärä 190 000. Yrityksellä on työntekijöitä Suomessa noin 60, lomakohteissa oppaita työskentelee 70. Tjäreborg on osa Thomas Cook Group -konsernia, joka on noteerattu Lontoon pörssissä. Konserniin kuuluvien matkanjärjestäjien kautta matkustaa vuosittain yli 19 miljoonaa ihmistä.

Tjäreborg järjestää sekä valmismatkoja, asiakkaan toiveisiin räätälöityjä kaupunki- ja rantalomia että pelkkiä lento- tai hotellipaketteja. Valikoimaan kuuluvat myös muun muassa ryhmä- ja kokousmatkat, harraste- ja teemamatkat, golf- ja jalkapallomatkat sekä matkat Pariisiin Disneylandiin. Lue lisää

Suomen Matkatoimisto

Suomen Matkatoimisto on vuonna 1909 perustettu vapaa-ajan ja liikematkojen ammattilainen. Matkakohteita on ympäri maailmaa mm. Euroopassa, Australiassa, Väli-Amerikassa ja Aasiassa. Matkapalveluja voi varata puhelimitse, verkkopalvelusta sekä palvelupisteistä. Pääkaupunkiseudulla sijaitsee pääkonttorin lisäksi neljä palvelupistettä, muualla Suomessa 15. Suomen Matkatoimistossa henkilöstöä on noin 350. Sen emoyhtiö on Finnair Oyj.

Suomen Matkatoimisto järjestää sekä valmiita pakettimatkoja, että itse räätälöitäviä omatoimimatkoja. Opastetut kaupunki-, aktiivi- ja kiertomatkat ovat valmiiksi paketoituja, tietyn kohteen tai tapahtuman ympärille suunniteltuja kokonaisuuksia. Näillä matkoilla on runsaasti järjestettyä ohjelmaa, kuten retkiä ja konsertteja. Opastus on aina suomen kielellä. Omatoimimatkalla reissaaja voi itse koota SMT: n monipuolisesta hotelli-, lento- ja kohdevalikoimasta itselleen sopivat vaihtoehdot. Lue lisää

Finnmatkat

Finnmatkat on Suomen toiseksi suurin matkatoimisto, joka järjestää valmismatkoja. Finnmatkoilla on satoja erilaisia kohteita matkailijoiden erilaisiin tarpeisiin ja erilaisille lomailijoille. Tarjolla on reittilentoja, valmismatkoja, risteilyjä, rantalomakohteita, kaupunkilomakohteita ja aktiivilomakohteita. Finnmatkat järjestää vuosittain melkein 250 000 valmismatkaa. Matkoja pystyy varaamaan helposti verkon kautta, puhelimitse ja matkatoimistojen virkailijoilta. Finnmatkojen nettimyynti on vilkasta ja tällä hetkellä noin puolet myynnistä tulee verkosta. Finnmatkat kuuluu osana saksalaiseen TUI Travel – organisaatioon, joka on Euroopan suurin matkanjärjestäjä. TUI omistaa muun muassa lentokoneita, risteilijöitä ja matkatoimistoja. Finnmatkat kuuluvat TUI Travelin Northern Europe-osastoon, jonka jäseniä ovat myös Fritidsresor, Star Tour, TUIfly Nordic. Finnmatkojen lennoista melkein puolet lennetään konsernin omilla lentokoneilla, joita kutsutaan Finnmatkat Lomalennoiksi. Muita lentojen yhteistyökumppaneita ovat Finnair ja Air Finland.

Finnmatkat luokittelevat hotellinsa F-merkein, missä alhaisin taso on F ja korkein taso on FFFFF. Lue lisää

Matkatoimisto Aventura

Aventura tekee matkoja vain kaukokohteisiin. Tällä hetkellä opastettuja kiertomatkoja on tarjolla Latinalaiseen Amerikkaan, Afrikkaan, Aasiaan ja Oseaniaan. Aventuran lennot lennetään reittilennoilla.

Määränpäässä matkustajia palvelee kokenut ja kohteen hyvin tunteva, suomalainen matkanjohtajamme ja paikalliset asiantuntevat oppaat. Kulkeminen paikan päällä tapahtuu ryhmälle varatuilla pikkubusseilla, joten ryhmäkoot pidetään pieninä, ryhmään mahtuu yleensä vain 10–18 matkustajaa. Lue lisää